Pelastuspalvelu toimi hienosti

Palellutin jalkani keskiviikkona 21. helmikuuta Tuiskukurussa ja turvauduin apuun torstaina ja apu toimi loistavasti.

Tapauksen kulku on seuraava: aloitin hiihtovaelluksen lauantaina Kiilopäältä, lähdin matkaan hieman liian myöhään iltapäivällä ja jouduin siksi yöpymään maastossa kuusen juurella.

Sunnuntaina hiihtelin Suomunruoktulle. Keli oli upottava.

Maanantaina jatkoin Tuiskukurun suuntaan mutta taas yövyin maastossa. Minulla oli mukana kaksi makuualustaa ja myös kaksi makuupussia, joten huolimatta ankarasta pakkasesta en palellut lainkaan.

Tiistaina jatkoin Tuiskukurun autiotupaan.

Keskiviikkona lähdin hiihtelemään kohti Suomua Tuiskukurua pitkin. Aamu oli huikaisevan kaunis. Kurussa hanki kantoi välillä hyvin mutta välillä upotti melkoisesti ja minun oli muutamassa paikassa otettava sukset pois jalasta ja vedettävä ahkiota hangessa kahlaten. Välillä konttasin, sillä se tuntui olevan tehokkain keino vetää ahkiota. Nyt oli tapahtunut ratkaiseva virhe, sillä huopavuorilliset kumisaappaani ja jalkani kastuivat.

Toinen ratkaiseva virhe tapahtui kun kuljin osan matkaa Tuiskujoen jäällä. Jään päällä olikin jossain kohtaa vettä ja ahkioni pohja kastui. Sen jälkeen ahkion vetäminen muistutti kivireen vetämistä. En päässyt Suomulle asti jonne olin ajatellut kulkevani. Yövyin kuusen juuressa Tuiskukurussa. Pakkanen oli torstain vastaisena yönä ilmeisen ankara, en mitannut sitä vaikka minulla oli lämpömittari mukana.

Yö sujui muuten hyvin paitsi että jalkoja särki melkoisesti. Tuplamakuupussissa en palellut ollenkaan. Torstaiaamuna päätin että jalkojen kivun vuoksi minun oli syytä hakea apua. Jätin tavarat Tuiskukuruun ja nousin Pikkutunturille, soitin hätänumeroon 112. Puhelu katkesi monta kertaa, ilmeisesti pakkasen takia, mutta sain välitettyä nokialaisellani tiedon hädästäni. Puhelinyhteys syntyi Soneran Sokostin huipulla olevan tukiaseman kautta. Aurinkoinen aamu oli todella kaunis.

Sain Rovaniemen hätäkeskuksesta ohjeen olla ylhäällä Pikkutunturin laella ja noin tunnin kuluttua soitostani pelastushelikopteri Aslak laskeutui viereeni. Aslakin asiantunteva sairaanhoitaja arvioin jalkojeni tilan ja sen perusteella Aslak lähti Sodankylän terveyskeskusta kohden.

Vähemmässä kuin kahdessa tunnissa soitostani hätänumeroon 112 olin jo Sodankylässä lääkärin hoidossa.

Olin kaksi päivää sodankyläläisten hyvässä hoidossa ja sunnuntaina ilmoittauduin kotikunnassani Vantaalla Myyrmäen terveyskeskuksessa ja hoito jatkuu.

Kiitän jalkani pelastumisesta helikopteri Aslakin asiantuntevaa henkilöstöä ja koko Aslakin organisaatiota, Soneraa, joka ylläpitää Sokostilla puhelinten tukiasemaa, ja Sodankylän terveyskeskuksen hyvää hoitoa ja erittäin miellyttävää henkilökuntaa.

Juttu on kirjoitettu reissua seuraavalla viikolla talvella 2001. Jatkan edelleen vaelluksia, selvisin säikähdyksellä ja pienin vaurioin.

Paluu pääsivulle